sunnuntai 4. joulukuuta 2011

VÄSYNEINÄ MUTTA ONNELLISINA...

Kotimaassa jälleen! Huh, olipa tiukka jakso Ambomaalla. Olimme Riitan kanssa jo kesän jälkeen rättiväsyneitä Ambomaalle palatessamme. Marian ja Salomin vierailu ja muuttopuuhat veivät kesästä kaiken ajan ja levolle ei jäänyt lainkaan aikaa. No, uusi koti Kuoreveden Hallissa on mukava ja kilvoittelemisen arvoinen. Varsinkin viimeiset viikot elimme Ambomaalla sekä fyysisen että henkisen jaksamisen äärirajoilla. Nyt on tullut joulukuu ja aika levätä, wau!

Kotimaahan palattuamme saimme pienen lepotauon, kun Jämsän virkistys- ja virikeviikonloppu peruuntui. Oli hieman aikaa kotitöillekkin. Ylöjärvellä olimme parina päivänä ja sitten suuntasimme LähetysVolkkarin keulan kohti Pohjanmaata: Kokkolassa oli mini-lähetyspäivä, joka huipentui Pekka Simojoen "Auta Namibiaa näkemään"-konserttiin. Väkeä oli paikalla nelisen sataa ja illan hengellinen anti aito ja hoitava. Pekka on oikeesta Jumalan työkalu ja hän on ottanut Ambomaan työmme sydämelleen ja on siinä mukana kotimaassa omalla panoksellaan. Kokkolan jälkeen suuntasimme Halsualle, missä oli kristittyjen yhteinen Majataloilta, myöskin Pekan luotsaamana. Tapahtuma pidettiin paikallisen helluntaiseurakunnan leirikeskuksessa, Majakassa, joka täyttyi ääriään myöten kuulijoista. Jumalan Henki oli läsnä, sen tunsi varmasti jokainen paikalla ollut! Illan järjestelyistä vastasi Halsuan-Vetelin Helluntaiseurakunta yhdessä Kaustisen-Ullavan luterilaisen seurakunnan ja Afrikan Ristin kanssa. Kiitos teille yhteistyöstä, olkaa siunatus tilas edelleen!

Tällä viikolla menemme vielä Jämsänkoskelle Nevalaisille lähetyspiirin vieraiksi ja viikonloppuna joulumyyjäiset Hallissa ja Jämsässä. Sitten alkaa se kauan odotettu 4 viikon loma. Tammikuulla, vielä ennen Namibiaan paluuta on useita tapahtumia. Kuun lopussa vielä yksi konsertti Simojoen kanssa ja sitten keula kohti Ambomaata. Lento on 9. helmikuuta.

Vaikka olemmekin olleet voimien puolesta melko finaalissa, olemme iloinneet ystävien tuesta ja seurasta. Riittakin on tutustunut uusiin ystäviin täällä Hallissa. Olemme mukana Pynnösen Lean vetämässä raamattupiirissä ja pitäneet yhteyttä mm. Laukkasten kanssa. Laila ja Martti asuvat parinkymmenen kilometrin päässä Hallista, Jämsässä. Laila on diakoni ja Martti "tekee reikiä lisenssillä ihmisiin", kuten hän itse sanoo...siis työskentelee kirurgina. Kyllä olemme kiitollisia uusista ja vanhoista ystävistä!

Ilon aiheenamme on myös forssalainen Candela-kuoro, joka sai juuri Riitan suunnittelemat uudet esiintymisasut. Kuoro koostuu kuudesta opettajasta ja he vetävät upeesti afrikkalaisia sävelmiä. Heitä voitte tulla kuulemaan toukokuussa Vampulan suureen koko perheen tapahtumaan.

On paljon ilon aiheita. Pitää mainita vielä Honkasen Sirpa Huittisista. Hän on aloittelemassa yhdistyksemme varainhankintahenkilönä. Joku saattoi huomata että kotisivujemme ekalle sivulle on ilmestynyt uutta klikattava: NETTIBASAARI. Aivan lähipäivinä saamme sen lopullisesti auki ja sitten tuotteita voi ostaa sitäkin kautta. Tämä on Riitalle ja minulle suuri apu kun tuloja yhdistykselle alkaa tulla myös Afrikassaolomme aikana. Jo ennen Basaarin aukeamista voi tuotteita kysellä Riitan numerosta 050 336 4557. Tarjolla on mukavia joululahjaideoita; paperista ja puun siemenistä tehtyjä riipuksia, siunauskoreja, laukkuja, asusteita yms.

Tunnemme selvästi monien esirukousten voiman - rukousten, joita on lähetetty meidän puolestamme Taivaaseen. Kiitos tuesta, ystävät. Välillä tämäkin työ on raskasta ja sielunvihollinen hyökkää, mutta hyökätköön...aina, kun Jumala alkaa toimia, aktivoituu se sarvipääkin. Siitä tiedämme olevamme oikealla asialla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti