perjantai 29. huhtikuuta 2011

MATKAKUUMETTAKO...

Seikkailemme Riitan kanssa Namibian ja Suomen välillä jo kokolailla tottuneesti. Mutta entäs Maria ja Salom, silmäklinikan musisoivat nuuoret, jotka ovat tulossa toukokuun alussa mukanamme Suomeen... Kenelle tahansa matka toiselle puolelle maapalloa on suuri kokemus, saati sitten näille kahdelle, jotka eivät ole käyneet kovinkaan kaukana kotikylästään aiemmin.
He harjoittelevat päivittäin lauluja. Kukaan ei voi ymmärtää sitä tunteiden kuohua, mikä heidän sisälläänn myllää. Pyydänkin teiltä ystävät rukoilemaan heidän puolestaan. He ovat nyt ISON kokemuksen edessä. Valmiina ottamaan vastaan tulevat haasteet: eivät he ole aiemmin esiintyneet, tulivat suoraan kylän raitilta silmäkjlinikalle kolme vuotta sitten ensin koulutettaviksi ja nyt vastuunkantajiksi-. Tällaiset nuoret ovat täällä harvassa.
Maria ja Salom tulevat kantamaan suuren vastuunn Onondjokwen sairaalan silmäklinikan optisen osaston toiminnasta. Heti, kun saamme varat hankkin automaattisen näöbntutkimuslaitteen, he voivat aloittaa lukulasien määrityksetja itse saan keskittyä Kalevi Lehtisen heinäkuussa aloittaman evankelioimiskurssin (paikallisen kirkon papeille tarkoititun) jälkiseuraamuksien järjestelyihin sekä Suomessa että Namibiassa. Suuria asioita on tapahtumassa. Jumala on puhunut...

lauantai 23. huhtikuuta 2011

HARHAKUVIA

Kuulin täällä taannoin jonkun kertovan suomalaisturisteille ambomaan lapsista ja perheistä, kuinka suomalaisten tulisi ottaa täältä oppia lasten kasvatuksessa. Totta on että pienetkin lapset istuvat kirkossa kiltisti ja tervehtivät kohteliaasti kylän raitilla. Varmasti tämä on monissa tapauksissa aitoakin hyvää käytöstä mutta asialla on valitettavasti toinenkin puoli...
Useat henkilöt ovat kertoneet meille hakkaamisesta koulussa. Petrus (nimet vaihdettu) 12v. kertoi nähneensä kun opettaja piiskasi sähköjohdon pätkällä oppilaita. Hän ei itse ollut vielä joutunut piiskattavaksi mutta vanhempansa siirsivät hänet heti yksityiseen kouluun. Sielläkään Petrus ei itse ole vielä joutunut pahoinpidellyksi mutta on nähnyt usein kun opettaja rankaisee oppilaita. Opettaja käskee oppilasta laittamaan sormet suppuun ja sitten hän lyö sormenpäihin puukalikalla. Käy kuulemme kipiää! Anna 8v. kertoi että hänen luokallaan opettaja rankaisee esim läksyjen huonosta tekemisestä hakkaamalla puukalikalla rystysiin. Tekee myöskin kipeetä! Julius, 5v. oli lastentarhassa. Isänsä meni hakemaan poikaa iltapäivällä kotiin kun hän näki pihalla jotain uskomattoman kauheaa: lapset oli asetettu rinkiin ja käsketty seistä kämmenet ylöspäin. Sitten lastenhoitaja kulki metalliputken kanssa ja löi jokaista lasta kämmeniin. Isä halusi puhua asiasta opettajan kanssa. Opettaja tuli luokasta ulos kädessään muoviputken pätkä. Isä kysyi, mihin tuota putkea tarvitaan. Opettaja sanoi että hän näyttää sillä taululta. Vieressä oli jonkun lapsen äiti joka sanoi jo pitkään vaatineensa muoviputkella pahoinpitelyä lopetettavaksi. Todellisuudessa opettaja hakkasi lapsia sillä muoviputkella. Opettaja ei pystynyt sanomaan mitään. Isä haki siitä paikasta lapsensa pois ja vei toiseen tarhaan.
Klinikallemme tuli eräänä päivänä nuori äiti albiinovauvan kanssa. Lapsi parkui jo odotustilassa pihalla. lopulta tuli heidän vuoronsa tulla sisään, lapsi parkui edelleen säälittävästi. En tiedä, mikä oli itkun alkuperäinen syy mutta ei sitä ainakaan auttanut se että äiti läimäytteli vauvaa vähän päästä avokämmenellä päähän ja kasvoihin. Lasten läimäytteleminen on täällä yhvin yleistä. Ruumiillinen kurittaminen on hyväksyttyä.
Tässä vain muutamis esimerkkejä. Näistä ei mielestäni pidä ottaa oppia suomalaiseen lastenkasvatukseen!
Tällaisten asioiden julkituominen on vaikeaa. Mikään ei kuitenkaan muutu jos me täällä kuljemme silmät kiinni näkemättä elämän toistakin puolta. Niin optikko kun olenkin, lankean itsekkin silloin tällöin "valikoivaan näöntarkkuuteen"!



Eivät kaikki opettajat ja vanhemmat kurita lapsiaan ruumiillisesti. Täällä on paljon hyviä, vastuunsatuntevia vanhempia ja opettajia jotka haluavat toteuttaa työssään ja elämässään niitä kristillisen rakkauden ja toinen toisensa kunnioittamisen periaatteita, joita suomalaisetkin lähetystyöntekijät ovat opettaneet täälläkin jo puolentoista vuosisadan ajan.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

RUKOILKAAMME...

Kun lähtee toimittamaan Jumalan antamaa tehtävää toiselle puolelle maapalloa, saa varautua monenlaisiin vaiheisiin. Tulee tuulta ja tuiskua, mutta myös siunauksien säteitä. Viimeviikkoina olemme saaneet kokea molempia! Kun menimme Riitan kanssa kihloihin, eräs tuttavamme lähetti onnitteluviestin:"Sussiunakkoon tollasia!". Ja onhan tuo siunannutkin. Vaikkapa näin: Päätimme perustaa rukouspiirin johon alkuperäisen suunnitelman mukaan piti tulla muutamia mustia ystäviämme. Tietoisena siitä, että "tiistaisin puoli 6" ei välttämättä toimi täkäläisten kanssa sovimme että joka ei pääse piiriin voi liittyä joukkoon ristimällä kätensä siellä missä ovat - paitsi auton ratissa! Viestitimme myös kotimaahan piiristä ja yhdistyksemme jäsen Mari otti heti haasteen vastaan ja niinpä hän lähettää joka tiistai piirin alkamisaikana textarin "täällä rukoillaan". Yhteys pelaa, vaikka ollaankin kaukana toisistamme. Liittykää muutkin mukaan rukouspiiriin! Aikaero Namibian ja Suomen välillä on 2 tuntia tällä hetkellä, mutta aloittakaa silti Suomen aikaa puoli 6. On kiva saada textari, ei unohda itsekkään rukoushetkeä. Erityisesti pyydämme teitä muistamaan heinäkuun 11. päivä alkavaa Kalevi ja Leena Lehtisen vetämää Namibian kirkon papeille tarkoitettua evankelioimiskurssia. Pyydetään että Jumala osoittaisi tuosta 80-päisestä joukosta yhden, jonka palkkaamisesta voisimme vastata kirkolle ja saada evankelista työhön sekä Namibiaan että Suomeen. Suomi tarvii nyt evankeliumia ja namibialaiset ovat luvanneet tulla vuorostaan apuun! Tämä on ISO hanke. Olemme kiitollisia että olemme pääsemässä varsinaiseen lähetystyöhön. Tähän asti olemme tehneet lähinnä kehitysyhteistyötä, joskin tietoisena että sen kautta Jumala on johtamassa uusiin, varsinaisiin lähetystyötehtäviin.
Sadeaika näyttäisi pikku hiljaa loppuvan. Moneen päivään ei ole enää satanut. Luonnossa on vettä paljon mutta kuuma ilma haihduttaa sitä joka päivä.
Maria ja Salom odottavat malttamattomina Suomen matkaa, Maria on ollut jo viikon pääkaupungissa Windhoekissa. Huomasin että hänen passistaan oli valokuva haalistunut eikä se olisi varmaankaan kelvannut lentokentällä. Ainoa vaihtoehto oli matkustaa 700 kilometrin päähän Windhoekiin hakemaan uuaat passia. Vieläkään se eiu ole valmis, toivotaan että se kuitenkin olisi kunnossa tämän viikon aikana.
Riitta tuli juuri työhuoneeseeni. Hän oli aamupäivän tubipotilaiden kanssa tekemässä puhdetöitä. Onkohan ne sit niitä puhdelähetystöitä...