Sadekausi on täällä Afrikassa suuri siunaus. Sellaisena vuonna, jolloin ei sada, ei saada myöskään satoa ja kansa näkee nälkää. Tänä vuonna vedestä ei ole ollut pulaa; sitä on satanut jo yli kolme kuukautta ja luonto on jo liian veden peitossa. Toissavuonna täällä Ambomaalla oli myöskin suuret tulvat, viimevuosi hieman helpompi. Enää ei sade ole siunaus, se on muuttunut likipitäen kiroukseksi. Ihmisten asumukset ovat monin paikoin veden vallassa ja sittenkään kun vesi toivottavasti aikoinaan laskee, huolet eivät ole ohitse. Täällä on eräs erikoinen kalalaji: keuhkokala, joka kaivautuu kuivaksi ajaksi syvälle maan sisään ja heti kun tulee taas vettä, se ilmestyy mudasta lammikoihin. Kaloja on nyt paljon ja ne pesiytyvät veden vallassa oleviin saviasumuksiin ja turmelevat ne. Vesi tuo mukanaan myös muita ötököitä ja kävellessä pitää olla tosi varovainen ettei saa seuralaista koipiinsa. Meidän talo ja piha ovat säästyneet melko hyvin vesivaurioilta. Pihassa tosin on muutama lätäkkö mutta muuten olemme turvassa. Kotiportin edessä, ulkopuolelle on iso lammikko, joka ei kulkua haittaa mutta kun mennään päätielle, tilanne onkin jo toinen: portin edessä on vettä lähes polveen asti. Ulos pääsee kun kiikkuu aidassa ja hyppii etsien kuivaa alustaa jalalleen. Onneksi pääsen aamuisin Jarmon ja Elisen kyydissä klinikalle, säilyy jalat kuivina.
Veden paljous näkyy myös sairaalamme potilasmäärissä. Kaukaa savannilta on yksinkertaisesti mahdoton tulla jalkapatikassa. Lammikoissa saattaa olla käärmeitäkin ja kiertoteitä saattaa olla vaikeaa käyttää. Kunpa sade lakkaisi jo. Tällä kertaa sato on monin paikoin vaarassa liian veden vuoksi. Herra, armahda tätä Ambomaan kansaa. Käännä se huutamaan apua Sinulta. Kosketa tätä maata ja tee siitä oma puutarhasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti