tiistai 6. huhtikuuta 2010

PRINSESSA OLIVIA JA KUMMIEN ONNEA...

Jälleen on kuukausi vierähtänyt. Sade pieksee pihoja lähes joka yö ja joskus myös päiväsaikaan. Töissä käydään normaaliin tapaan.
Wanee ja Wesley tulivat pääsiäiseksi Olivia-tyttären kanssa Oniipaan. Wesley ja Pedro muurasivat etupihan terassille aidanpätkän, komia siitä tuli. Materiaalina vanhan samalla paikalla olleen talon seinäkiviä. Homma jatkuu vielä parina viikonloppuna ja sitten on vuorossa takapihan aidan siirtäminen. Piha on aivan liian iso ja se teettää paljon työtä, kun nurmi pitää skorpionien ja käärmeiden takia kuokkia pois parin viikon välein. Toinen syy on se, että härät ja vuohet tulevat sotkemaan pihaa jos siellä on vähänkin ruohoa. Isännät käyvät öiseen aikaan leikkaamassa aukkoja aitaan, jotta elukat pääsee aterialla. Nyt meidän piha aidataan sellaiseksi, ettei nurmea ole lainkaan.
Pääsiäispäivänä meillä oli juhlat kotona. Seurakuntamme kirkkoherra Eino Ekandjo kastoi Olivian. Riitta ja minä oli pyydetty kummeiksi. Tilaisuus oli herkkä, vaikkakin Olivia itki koko toimituksen ajan! Odotamme kovasti sitä päivää, kun ensimmäinen lapsenlapseni Alva ja Olivia tapaavat. Nyt he kasvavat eri puolilla maapalloa ja opettelevat elämän ensi taitoja. Kutsummekin heitä serkuksiksi. Wesley on pyytänyt meitä opettamaan Olivialle suomea. Tytöstä tulee oikea monikieli-prinsessa: Wanee puhuu hänelle hereroa, Wesley damaraa ja afrikaansia, he yhdessä englantia ja Riitta ja minä suomea. Haluamme viettää mahdollisimman paljon aikaa Olivian kanssa, jotta suomenkin kieli edes vähän luistaisi sitten kun muutaman vuoden kuluttua tapaavat Alvan kanssa. Meidän kummien elämä on juuri nyt ihanaa ja jännittävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti