Rakas Kerttu-äitini nukkui pois viime viikolla. Olimme osanneet odottaa hänen poismenoaan jo pitkään: Alzhaimerin tauti vie varmasti mukanaan. Äiti eli ja oli uskossa. Nyt hän on perillä Taivaassa perheemme edustajana yhdessä lkli 15 vuotta sitten edesmenneen Arla-sisareni kanssa.
Olemme Riitan kanssa Namibiassa, Ambomaalla. Kesäksi palaamme kotimaahan, toukokuun 14. päivä. Viikko siitä on äidin hautajaiset.
Täällä Ambomaalla tieto äidin kuolemasta levisi nopeasti tuttaviemme kaskuudessa. Heti seuraavana aamuna piispa ja diakoniajohtaja tulivat tervehtimään ja lohduttamaan meitä. He viipyivät pitkään. Se on maan tapa. Silmäklinikalla työhuoneeseeni tuli sauraalan papin johdolla kuoro laulamaan minulle. Ja lohduttamaan. Moni muukin ystävä kävi luonamme. Tulimme hoidetuiksi. Näin äiti oli välittämässä siunausta elämäämme vielä kuoltuaankin.
Namibialainen toisista välittäminen on vertaansa vailla. Sitä, jolla on vaikeaa ei jätetä yksin. Sukulaiset tulevat yleensä heti kuoleman jälkeen ja asettuvat taloksi hautajaisiin asti. Tuovat ruokaa mukanaan jottei surevien tarvi huolehtia. Ovat tukena ja turvana. Se on maan tapa ja kulttuuri. Olemme kiitollisia että pääsimme kokemaan hieman tätä yhteisöllisyyttä.
Myös kotimaasta olemme saaneet lukuisia osanottoviestejä. Kiitos teille kaikille!
Tokihan läheisen poismeno käy kipeetä vaikka kuinka olisit osannut sitä odottaa. Olen itse tullut lohdutetuksi sillä varmuudella että Jumalaan uskovilla maanpäällinen kuolema ei ole lopullinen ero vaan se on siirtymistä ikuisuuteen jossa jälleen kohtaamme.
Siunaan Kerttu-äidin muistoa ja kiitän niistä monista rukouksista jotka nytkin kantavat minua, entistä tuhlaajapoikaa. Nyt saan Jumalan armosta elää onnellista elämää. Olen kahden maan asukki, koti Suomessa ja toinen täällä Namibiassa. Kolmas koti antaa vielä odottaa itseään. Olen varma että siellä se äit-muori laittelee paikkoja kuntoon meidän muiden tulla!
