tiistai 18. tammikuuta 2011

KILOMETRIT TAITTUVAT

Aika ja kilometrit vilisevät niin, että perässä ei tahdo pysyä! 4. tammikuuta aloitimme vuoden kotimaan keikat Ikaalisista, jossa saimme esittäytyä uudelle tukiseurakunnallemme. Vastaanotto oli upea ja saimme kokea yhteyttä mukana olleiden uskonystävien kanssa. Mattilan Esko ja Salon Kari olivat kutsuneet kansaa kokoon. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos Ikaalisten seurakunnalle alkaneesta yhteistyöstä!
Loppiaisena vierailimme Kangasniemellä. Sieviläisen Pirkka, opiskeluaikainen Logos-ylioippilaskotikaverini on siellä papin hommissa ja kutsui yhteiseen lähetystapahtumaan. Väkeä oli koolla runsaasti ja iloitsimme yhteisen asian eteenpäinmenosta.
Kangasniemeltä suuntasimme kohti pohjoista; Haukiputaan seurakunnan kanssa saimme iloita. Helena Ylimaula oli järjestänyt tapahtuman. Saimme jälleen uusia ustäviä!
Niemelän Terhi, lähetyssihteerikurssikaverini on jo pitkään ehdotellut lähetystapahtumaa Kauhajoelle ja niinpä ajatus toteutui 11. tammikuuta. Africa-fashion vaatemallisto esiteltiin muotinäytöksessä, jonka jälkeen saimme paneutua siihen tärkeimpään, lähetyskäskyn toteuttamiseen iltatilaisuudessa.
Kauhajoelta ajelimme iltamyöhäisellä mummonmökkiimme Sastamalaan. Uni maittoi väsyneille matkamiehille; 12 tunnin unien jälkeen alkoi taas valmistautuminen tien päälle. Ajoimme Helsinkiin, jossa tapasimme vanhoja tuttuja Lähetysseurassa. Laineen Markun ja Mäenpään Maaritin kanssa nautimme lounaan ja palaveerasimme vanhoja muistellen ja toistemme työtä edelleenkin siunaten, On hyvä jatkaa omalla työsaralla kun tietää, että meitä muistetaan rukouksin myös Lähetysseurassa, vaikka varsinainen kiinteä yhteistyö onkin ohi. Kiitämme rohkaisusta!
Lähetysseurasta ajelimme Hämeentielle Reilun Kaupan Tähteen palaveeraamaan tulevasta yhteistyöstä.
Perjantai-illaksi ajelimme Sauvoon, jossa oli lähetyspäivä sunnuntaina. Kiitämme Pirkkoa ja Paavoa, joiden luona saimme majoittua sekä lähetyssihteeri-Juttaa ja kirkkoherra-Kallea hienosta päivästä. Sauvo kolahti meihin erityisesti! Tapasimme myös entisen lähetyssihteerin, Ellin, jonka palava into sai meidätkin syttymään. Kiitos Sauvolaiset- toivottavasti tapaamme pian uudestaan!
Aivan uusi piirre on ilmaantunut lähetystoimintaamme: lähetyspäivät muotinäytöksineen ja uudenlaisine ohjelmineen ovat herättäneet median mielenkiinnon. Useilla paikkakunnilla ovat paikalliset lehdet tulleet haastattelemaan ja tekemään juttuja. Tokihan tällainen hivelee omaakin egoa mutta tärkeintä on se, että lähetys- ja sen yhteydessä tehtävä kehitysyhteistyö saavat myönteistä julkisuutta.
Ystävät, rukoillaan, että lähetyskäskyn toteuttamiseen saataisiin paljon uusia innokkaita ihmisiä. Rukoillaan, että raja-aidat kaatuisivat ja kristityt voisivat yhdistää voimiaan. Aikaa on vähän. Kristus tulee takaisin ilmeisesti melko pian. Ollaan itse valmiina ja kutsutaan uskosta osattomia mukaan uskomaan ja pelastumaan!
Nyt odottelemme loppuviikkoa ja Lehtisen Leenaa ja Kalevia, joiden kanssa kuljemme lähetyksen ja evankeliumin asioilla loppukuun.
Lento takaisin Namibiaan lähtee heti Päiväkummun miestenpäivien jälkeen 1. helmikuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti