lauantai 23. huhtikuuta 2011

HARHAKUVIA

Kuulin täällä taannoin jonkun kertovan suomalaisturisteille ambomaan lapsista ja perheistä, kuinka suomalaisten tulisi ottaa täältä oppia lasten kasvatuksessa. Totta on että pienetkin lapset istuvat kirkossa kiltisti ja tervehtivät kohteliaasti kylän raitilla. Varmasti tämä on monissa tapauksissa aitoakin hyvää käytöstä mutta asialla on valitettavasti toinenkin puoli...
Useat henkilöt ovat kertoneet meille hakkaamisesta koulussa. Petrus (nimet vaihdettu) 12v. kertoi nähneensä kun opettaja piiskasi sähköjohdon pätkällä oppilaita. Hän ei itse ollut vielä joutunut piiskattavaksi mutta vanhempansa siirsivät hänet heti yksityiseen kouluun. Sielläkään Petrus ei itse ole vielä joutunut pahoinpidellyksi mutta on nähnyt usein kun opettaja rankaisee oppilaita. Opettaja käskee oppilasta laittamaan sormet suppuun ja sitten hän lyö sormenpäihin puukalikalla. Käy kuulemme kipiää! Anna 8v. kertoi että hänen luokallaan opettaja rankaisee esim läksyjen huonosta tekemisestä hakkaamalla puukalikalla rystysiin. Tekee myöskin kipeetä! Julius, 5v. oli lastentarhassa. Isänsä meni hakemaan poikaa iltapäivällä kotiin kun hän näki pihalla jotain uskomattoman kauheaa: lapset oli asetettu rinkiin ja käsketty seistä kämmenet ylöspäin. Sitten lastenhoitaja kulki metalliputken kanssa ja löi jokaista lasta kämmeniin. Isä halusi puhua asiasta opettajan kanssa. Opettaja tuli luokasta ulos kädessään muoviputken pätkä. Isä kysyi, mihin tuota putkea tarvitaan. Opettaja sanoi että hän näyttää sillä taululta. Vieressä oli jonkun lapsen äiti joka sanoi jo pitkään vaatineensa muoviputkella pahoinpitelyä lopetettavaksi. Todellisuudessa opettaja hakkasi lapsia sillä muoviputkella. Opettaja ei pystynyt sanomaan mitään. Isä haki siitä paikasta lapsensa pois ja vei toiseen tarhaan.
Klinikallemme tuli eräänä päivänä nuori äiti albiinovauvan kanssa. Lapsi parkui jo odotustilassa pihalla. lopulta tuli heidän vuoronsa tulla sisään, lapsi parkui edelleen säälittävästi. En tiedä, mikä oli itkun alkuperäinen syy mutta ei sitä ainakaan auttanut se että äiti läimäytteli vauvaa vähän päästä avokämmenellä päähän ja kasvoihin. Lasten läimäytteleminen on täällä yhvin yleistä. Ruumiillinen kurittaminen on hyväksyttyä.
Tässä vain muutamis esimerkkejä. Näistä ei mielestäni pidä ottaa oppia suomalaiseen lastenkasvatukseen!
Tällaisten asioiden julkituominen on vaikeaa. Mikään ei kuitenkaan muutu jos me täällä kuljemme silmät kiinni näkemättä elämän toistakin puolta. Niin optikko kun olenkin, lankean itsekkin silloin tällöin "valikoivaan näöntarkkuuteen"!



Eivät kaikki opettajat ja vanhemmat kurita lapsiaan ruumiillisesti. Täällä on paljon hyviä, vastuunsatuntevia vanhempia ja opettajia jotka haluavat toteuttaa työssään ja elämässään niitä kristillisen rakkauden ja toinen toisensa kunnioittamisen periaatteita, joita suomalaisetkin lähetystyöntekijät ovat opettaneet täälläkin jo puolentoista vuosisadan ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti